Seuraesittely
![]() Juttu Länsi-Uusimaassa 8.3.1989 |
![]() Perustamissopimus |
Seuramme perusti 4.10.1988 Marcos Kuusjärvi yhdessä Kimmo Tirkkosen ja Arto Pakkalan kanssa. Seuran ensimmäiset harjoitukset olivat helmikuussa 1989 Ojamon koululla, jossa tänäkin päivänä pidämme keskiviikkoharjoituksemme.
Seuran tarkoituksena on edistää taekwondoa seuran toiminta-alueella, tarjoamalla seuran jäsenille mahdollisuuden harrastaa kunto- ja kilpaurheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.
Tarkoitustaan seura toteuttaa mm. tarjoamalla jäsenilleen kuntoliikuntaa, kilpailutoimintaa, koulutustoimintaa, valmennus- ja harjoitustoimintaa, nuorisotoimintaa, tiedotus- ja suhdetoimintaa, valistus- ja kasvatustoimintaa sekä muuta samantapaista toimintaa tavoitteenaan kasvattaa ruumillisesti ja henkisesti vireitä kansalaisia.
Seuramme toimintaan vuosien varrelta voi tutustua lukemalla vuonna 2008 julkaisemamme historiikin " 20 vuotta sähäkkää toimintaa 1988 - 2008".
Tänä päivänä seuramme jatkaa vireää toimintaa. Syksyisin aloitamme alkeiskurssin ja edelleen koulutamme pitemmälle ehtineitä oppilaitamme eteenpäin. Järjestämme useita vyökokeita vuodessa ja aina silloin tällöin pisimmälle ehtineet oppilaat kutsutaan DAN kokeisiin. Seuramme jäsenmäärä on pysynyt melkoisen tasaisesti sadan molemmin puolin. Huippuvuosina jäsenmäärä lähenteli sataaviittäkymmentä.
Harjoituspaikkoja meillä on kaksi. Ojamon koulun palloilusali, jossa treenaminen maistuu edelleen hyvältä niinkuin historiamme alussa vuonna 1989! sekä hienon urheilukeskuksemme Tennarin tatamisali. Tennari sijaitsee oivalla paikalla melkein kaupungin keskustassa ja sinne on helppo tulla joka puolelta kaupunkia.
Tennarissa suuressa palloilusalissa olemme myös järjestäneet erilaisia tapahtumia, joista viimeisin oli 2010 alussa liikesarjojen liiga- ja harrastajakisat. Tässä seuramme näytti erinomaisen organisointi- ja projektointikykynsä.
Seuramme opettaja on Markku Vuorikoski 4. DAN. Mustia vöitä meillä on vuonna 2010 17 kappaletta.
LOHJAN TAEKWONDOSEURA RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012
TOIMINNAN KEHITTÄMINEN
Vuonna 2008 otettiin käyttöön vastuuvalmentajien palkitseminen erikseen budjettiin varatulla summalla. Vuonna 2012 on tarkoitus jatkaa samalla tavalla. Valmentajan tuki voidaan kohdentaa johonkin tapahtumaan, tilaisuuteen tai koulutukseen. Valmentajat vapautetaan seuramaksuista.
JÄSENET
Seura aloittaa ensi vuoden keväällä uuden aloitusryhmän, joka on tarkoitettu aikuisille ja junnuille. Tavoitteena on saada 25 uutta jäsentä. Nykyisiä jäseniä kannustetaan osallistumaan erilaisiin tapahtumiin. Seura tukee harkintansa mukaan jäseniä leireille, kisoihin tai muihin tarpeelliseksi katsomiinsa tilaisuuksiin. Nämä käydään läpi aina tapauskohtaisesti.
KOULUTUS
Ensi vuonna laitamme valmentajakoulutukseen uusia ohjaamisesta kiinnostuneita
jäseniä ja jo pidemmälle ehtineitä laitetaan jatkokoulutukseen.
Tässä koulutuksessa tukeudumme Liiton tarjoamaan palveluun.
KILPAILUTOIMINTA
Kannustetaan kilpailuihin osallistumiseen. Pääpaino on junioreiden saamisessa mukaan kilpailutoimintaan.
Kilpailemisesta kiinnostuneille järjestetään ottelu- ja liikesarjaharjoituksia esimerkiksi lauantai vuorolla.
LAJILISENSSI
Edellytämme seuramme jäsenien hankkivan itselleen Liiton lajilisenssin. Tällä tavoin he ovat tukemassa omalla panoksellaan Liiton toimintaa. Lisenssin lunastaneilla on mahdollisuus osallistua edullisemmin Liiton tilaisuuksiin tai tapahtumiin. Lisenssi on oltava osallistuttaessa Seuran vyökokeisiin.
TALOUS
Seuran talous muodostuu pääasiassa uusien alkeiskurssilaisten ja nykyisten harrastajien maksuista. Seura hakee kaupungilta toiminta-avustusta. Myös sponsorointitukea haetaan eri muodoissa.



